Yhteistyökumppanimme ilmoittavat

Uutishuone

Blues Juniors -kuukausirkirje/ Tammikuu

04.01.2011 11:48

3.1.2011

Hyvä Blues Juniors -pelaaja/vanhempi,

Syyskausi on jäänyt taakse, ja edessä on kevään kovat ottelut jotka toivottavasti huipentuvat tärkeisiin playoff-kamppailuihin. Niihin on kuitenkin vielä matkaa, ja monta voittoa on saavutettava ennen sitä. Sarjataulukko on huipputasainen, ja mahdollisuudet sekä ylös- että alaspäin ovat herkässä. Tutustumme jokaisessa kasvattajaseuroille suunnatussa kuukausikirjeessä yhteen Blues Juniors – seuraan, ja nyt tammikuussa vuorossa on IFK Grankulla. ”Granin” kuulumisia kertoo puheenjohtaja Mikael Tötterman. Bluesin pelaajia vieraili myös GrIFK-01 joukkueen treeneissä joulukuun aikana.

Granin kuulumisia: Bluesista meidät erottaa vain nimi!

GrIFK:n puheenjohtaja Mikael Tötterman kertoo ”Granin” fiiliksiä menneeltä syyskaudelta.

-Hyvin on syyskausi mennyt myös täällä Granin suunnalla. Menestyksellisesti ajateltuna syksy on mennyt erityisen mukavasti aluejoukkueisiin valittujen pelaajien osalta. Vuoden -96 ja -97 ikäluokkien pelaajista jopa 17 pääsi ikäluokkansa Pikku-Pohjolaleiriltä jatkokartoituksiin. Tässä kuljetaan pitkää polkua ja tehdään määrätietoista työtä, ja palkkioitakin on saatu tältä syksyltä. Se kuvaa sitä, että ollaan tehty oikeita asioita oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Ja siihen pyritään jatkossakin.
Tötterman pitää seurojen välistä yhteistyötä tärkeänä.

-Me ei käytetä Bluesin nimeä - ollaan 63 vuotta pelattu kiekkoa Granin nimellä, ja nimi on siten sidottu historiaan. Nimen vaihtaminen ei ihan hetkessä kuitenkaan tapahdu. Olemme osa Kiekko-Espoota, ja sitä kautta myös kasvattajaseura. Juniorijoukkueilla on Bluesin logot kypärissä ja Barona Areenalle hilattiin meidänkin lippu kattoon noin vuosi sitten. Pikku hiljaa pienillä askelilla tapahtuu muutoksia. Yhteistyö seurojen välillä on todella tärkeää, sillä seurat oppivat pitkällä tähtäimellä paljon toisistaan. Muun muassa kasvattajaseurojen välinen valmennus toimii hyvässä yhteistyössä, ja siinä mielessä ollaan yhtä alueellista kiekkoperhettä. Bluesista meidät erottaa vain nimi!

Granilaiset kiekon parissa ”kapalosta kalmistoon”.

-Seuratoiminta Granissa voi hyvin, aktiivisuutta löytyy kiekko-koulusta eteenpäin. Jotkut pelaajat haluaa kokeilla rajojaan ja näkevät tulevaisuutensa kiekossa, ja haluamme totta kai antaa heille myös mahdollisuuden. Harrastekiekon puolella toiminta on myös vahvaa. Meillä on kiekkopiireissä sloganina ”kapalosta kalmistoon”, joka kuvaa hyvin meidän laaja-alaista toimintaa.

Kummipelaajavierailut
GrIFK:n kummipelaajat vierailivat joulukuun aikana GrIFK 01 -joukkueen harjoituksissa joulua edeltävällä viikolla. Tapahtuma oli ollut oikein onnistunut, pelaajat olivat aktiivisesti mukana treeneissä niin jäällä kuin kopissakin.

Tammikuussa tiedoksenne

Junnukortti takaa pääsyn Fanimaailmaan:
Junnukortti sekä hologrammilla että ilman oikeuttaa pääsyn toisessa kerroksessa sijaitsevaan vain Bluesin faneille suunnattuun uuteen Fanimaailmaan.
Fanituotteet: Fanituotemyynti sijaitsee pelitapahtumissa Areenan toisessa kerroksessa. Nettiostoksia voit tehdä osoitteessa www.bluesshop.fi
Tammikuun junnukorttitarjous: Niittykummun McDonald’s tarjoaa Big Mac-aterian junnukorttia näyttämällä hintaan 5,50 €!

Muistathan seurata liigajoukkueen otteita ja kuulumisia osoitteesta www.blues.fi
Junnuportaaseen liittyvää informaatiota löydät myös Bluesin sivuilta www.blues.fi/joukkue/bluesjuniors


Virkistävää kevätkautta toivottaen,

Markus Lindström & Bluesin väki
Toimitusjohtaja