Uutishuone

Myötämäessä edetään, tänään Jokerit saivat tuta.

30.01.2010 23:00

Taistelu pudotuspelipaikoista käy kiivaana, mekin olemme siinä mukana. Se on mukavaa. Kiva kuulua johonkin ”sisäpiiriin”. Jokainen peli on voitettava, jotta helpottaisi, eikö olekin mukavaa semmoinen? Jokereilla on sama tilanne, siitä syystä nämä pelit ovat ns. ”kuudenpisteen-pelejä”.

Jokereilla on kuusi voitettua peliä takana, luulisi heidän olevan jo kuivilla, vaan ei, sillä se verran tappioita napsahti tilille alkukaudesta. Meillä pisteiden kerääminen on ollut tasaista, ei ole ollut pitkiä voittoputkia, jos ei myöskään tappioputkia. Juuri tällä hetkellä rakentelemme voittoputkea, meillä on kaksi voitettua peliä takana ja kolmatta tavoittelemme narrien kustannuksella.

Ahdasta oli jo tullessamme hallille, sillä Peter Pan kavereineen liihotteli Hartwall-areenan yläkäytävillä ja tuhannet ihmiset autoineen oli tullut sitä ihmettelemään. Meille ahtaus konkretisoitui ensimmäisen erän alussa, kun Jokerit tulivat kovaa päälle. Koittivat taklauksillaan ottaa meistä yliotteen. Onnistuivatkin siinä alussa, halliten erää niin että tuli mieleen, mitenkäs tässä oikein käy? Alle minuutti ja 1-0 taululla, kyyti oli kylmää. Aaltosen Miro onnistui kuitenkin tasoittamaan seitsemän minuutin kohdalla pelin yhteen yhteen. Vähän helpotti, muttei poistanut tosiasiaa, että Jokerit olivat vahvoja ja pelasivat kuuden voitetun pelin kasvattamalla itseluottamuksella. Tekivät erään vielä kaksi maalia, joten tauolle 3-1 numeroissa.

Jussi Ahokas kun lähti olympialaisiin paimentamaan naisten maajoukkueen maalivahteja, niin vastuuvalmentajan saappaat kuukaudeksi ottanut Mika Kero herätteli erätauolla pelimiehemme ja sai heidät muistamaa keitä ovat ja että pelatkaa sen mukaan. Ja hehän tekivät työtä käskettyä ja käänsivät pelin meille. Narrit olivat ihmeissään, kun vastattiin samalla mitalla, millä he tulivat pelin alussa. Kahdeksassa minuutissa, kolmella nopealla yv-maalilla, käänsimme pelin meille. Johdimme hetkessä 3-4 numeroin, emmekä enää johtoa luovuttaneet.          Ajassa 31:47 Sami Blomqvist teki voittomaaliksi jääneen viidennen osumamme.               Samin sekä Miro Aaltosen iltapuhde oli loistava, molemmat tekivät pelissä pistesaldokseen 3+2. Voitimme toisen erän 1-5 ja tauolle mentiin 4-6 lukemissa.

Kolmaskaan erä ei tuonut enää lohtua Jokereille, vaikka kovasti yrittivätkin, jopa ilman maalivahtia meidän saadessa jäähyn erän loppupuolella. Tämä uhkapeli kostautui, sillä Uusivirran Lasse kävi kaunistelemassa taululle loppunumeroiksi 4-8 tyhjään maaliin. Tänään olisi Jokerit tarvinnut avukseen ylähallissa liihotelleen Peter Panin, vai olisiko sekään auttanut…en usko.

Ekaa erää lukuun ottamatta, meiltä loistava peli. Vaikka nämä kaksi sankaria takoivatkin kovat pisteet henkilökohtaisiin pistesarakkeisiin, niin pelin voitimme kuitenkin leveän rintaman loistavalla pelillä. Voisin nostaa monta kaveria jalustalle, itse asiassa kaikki, sillä voitimme JOUKKUEENA.

HPK toistamiseen vastassa viikon sisällä.

27.01.2010 22:00

Toinen Hämeenlinna keikka viikon sisällä ja niinpä hämäläiskikat alkavat olla hallussa. He pelaavat sellaista ”kontroluitulähtösentterileikkaapakkiavaalaitaan…äähMörskykatkasi…kontrroloitulähtösentterileikkaapakkiavaalaitaan…äähMörsky…jne”-peliä. Se toi tänään tulosta…meille. Miro Aaltosen ensimmäinen vaihto pelissä ja meidän ensimmäinen maali suunnilleen samassa ajassa, 01:27. Hämäläiset saivat muutaman paikan tasoittaa, kun pääsivät kokeilemaan ylivoimaansa, kertaalleen jopa minuutin verran viidellä kolmea vastaan. Mutta alivoimamme toimi tänään ja teimme kaikki heidän yrityksensä tyhjiksi. Tasakentin veimme limpun liukkaasti heidän päähän ja pidimme siellä. Saimme mekin kokeilla kahden pelaajan ylivoimaa puolitoista minuuttia, yhtä laihoin tuloksin. Tosin kolmesti kilahti putki sen puolentoista minuutin aikana.

Toinen erä aloitettiin ylivoimalla ja juuri sen ollessa päättymässä onnistui Juuso Forsström siirtämään meidät 0-2 johtoon. Otimme erässä kolme kakkosta heidän yhtä vastaan. Tavallaan hyvä, sillä muuten Erno Suomalaisella ei olisi ollut mitään tekemistä maalillamme. Ajassa 35:54 Mika Mörsky sai palkkion hyvästä pelistään siirtämällä meidät jo 0-3 johtoon. Hänen iltapuhteensa koostui kovasta luistelusta ja sitkeästä karvaamisesta, jonka seurauksena saimme monta hyvää maalipaikkaa.

Kolmas erä oli jatkumo ensimmäiseen ja toiseen erään. Saivat kuitenkin kuin varkain rikottua Ernon kuparisen siihen alkuun. Maalin innoittamina yrittivät rikkoa myös peliämme, mutta ottivat vain jäähyn toisensa perään. Kristian Näkyvä onnistui siniviivalaukauksellaan päättämään erään heidän jäähyn ja muuttamaan taululle lopulliset 1-4 luvut.

Voitimme pelin kolmella maalilla, mutta jos Roope Rannalla olisi ollut edes hivenen tuuria tänään mukana, olisimme voittaneet kuudella tai seitsemällä maalilla. Harmittaa hänen puolesta, ettei pomppinut kiekko hänelle tänään. Mutta kyllä se vielä…taitava kaveri.

Lauantaina pisteiden metsästys jatkuu Hartwall-areenan kellarissa Jokereita vastaan.

Tapparan kustannuksella parantelimme asemiamme

24.01.2010 20:00

Viikko sitten voitimme Tapparan Baronalla 7-1 ja nyt kohtasimme taas. Eivät olleet oppineet mitään ihmeellisiä temppuja viikon aikana. Ehkä alivoimaa pelaamaan, se tuntui heiltä luistavan. Meillä oli sellainen jakso tänään ohjelmassa, että harjoitellaan ylivoimaa. Kaikkiaan n. 20 minuuttia sitä treenattiin ja loppujen lopuksi se alkoikin jo sujumaan suht mallikkaasti. Ensi kerralla sitten otetaan ohjelmaan jakso, missä harjoitellaan maalintekoa, tänään ei ollut niiden vuoro. Tosin molemmat illan maaleista syntyi ylivoimalla, vähän niin kuin mallina tulevasta.

Maaleja tosiaan tehtiin vain kaksi koko pelissä ja onneksi me teimme molemmat. Ensimmäisen järjesti ajassa 12:57 akseli Tomi Ståhlhammar - Roope Ranta Näkyvän Kristianin viimeistellessä. Tässä ylivoimassa kiekko liikkui hyvin pelaajalta toiselle, eikä näin ollen maali ollut kauhea yllätys. Kaveruksissa Stole / Roope riitti muutekin virtaa yllin kyllin myös tässä pelissä. Onnistuivat luomaan tukun hyviä tilanteita, pitkälti hyvän liikkeen ja yrittämisen ansiosta sekä taidon suojata kiekkoa ahtaassakin tilassa. Porkkanapöksytkin tsemppasivat ekan erän hyvin, eivät olleet montaakaan potkua perässä, hyvä erä heiltä.

Toinen erä oli sitten selkeämmin meidän, kaveri joutui rikkomaan tuon tuosta ja pääsimme treenaamaan ylivoimaa, huono erä heiltä. Roope Ranta onnistui erään nopean hyökkäyksen päättämään tyylikkäällä laukauksella B-pisteen kaarelta, Blomqvistin Samin jätettyä hänelle pukin kuin tarjottimelle.

Kolmas erä oli huomattavasti siistimpi, molemmille vain yksi kakkonen. Maaleja emme enää tehneet, eikä Tapparakaan, tosin ei heillä oikein ollut paikkojakaan. Maalivahtien torjunnat meidän hyväksi 39/23. Erno Suomalainen onnistui säilyttämään kuparisensa ehjänä. Ihan kauheaan pommitukseen hän ei joutunut, mutta nollapeli on kuitenkin aina nollapeli.

Hämäläiskiekon salat alkavat aukeamaan viimeistään keskiviikkona, kun kohtaamme HPK toistamiseen viikon sisällä ja jälleen Rinkelimäellä. Se peli on järjestyksessään jo kuudes hämäläismittelö peräjälkeen.  Sitä on tullut jotenkin harkitsevaisemmaksi…nääs.

Hämeenlinnalaiset rankaisivat erikoistilanteista

23.01.2010 16:00

Kipakka pakkanen saattoi meidät läänimme pääkaupunkiin haastamaan paikallinen pallokerho, jatkuvaa juhlavuotta pelaava HPK. Sarjataulukossa hämäläiset olivat pari sijaa ylempänä. Voitto tänään, niin olisimme olleet jo aivan heidän kannoillaan tavoitellen kuudetta sijaa.

Liigasta olimme saaneet mukaan kentällisen pelimiehiä, Ranta, Stole, Sami ja Kusti, jotka muodostivat ykköskenttämme Uusivirran Lassella vahvistettuna. Loput olivat parasta A-ryhmää. Peli alkoi meiltä hyvin, pyöritimme peliä heidän päädyssä ja teimme ottelun avaus maalin. Joonas Valkonen laukoi siniviivalta kauden ja samalla A-junnu uransa ensimmäisen börsän. Riemua ei vain kauaakaan kestänyt, sillä kerhon kaverit tekivät meille av-maalin. Ties kuinka mones av-maali se olikaan tällä kaudella, liian mones. Eka erä oli kuitenkin meidän, ainakin laukausten osalta ja muutenkin pelasimme enemmän kerhon päädyssä kuin Iilahden Joonaksen ristikon alla.

Toinen erä oli ensimmäisen kopio, teimme ensin maalin ja sitten he tasoittivat. Tällä kertaa ei kuitenkaan alivoimalla vaan ylivoimalla. Se on vähän hyväksyttävämpää, mutta suunnilleen yhtä paljon sekin harmittaa. Laukaukset olivat taas meille, mutta viimeistely ontuu pelistä toiseen. Tuntuu kuin kaveri ei tarvitsisi kuin yhden paikan niin se riittää. Perään kuuluttaisin vähän lisää huolellisuutta molempiin päihin niin tulosta alkaisi tulemaan, ehkä…mahdollisesti…toivon. Ykkös-kenttämme johdolla painoimme peliä kovalla sykkeellä kerhon päähän, vaan ilman tulosta.

Kolmas erä alkoi taas alivoimalla ja huonosti kävi. Viinamäen Mika, 3+1 tänään, teki päivän toisen maalinsa, joka olikin sitten voittomaali. Hän iski vielä yhden ja syötti viimeisenkin kerhon maaleista sekä pokkasi pelin päätyttyä ansaitusti Kiekkolehden ykköstähden eli kolme pistettä. Kolme pistetä jäi myös Hämeenlinnaan harmittavasti. Tosin ei meillä rehellisesti sanoen montaa paikkaa kolmannessa erässä ollutkaan, kuten ei heilläkään, mutta he vain käyttivät kovalla prosentilla omansa.

Pisteiden metsästys jatkuu kiivaana, huomenna jo matkaamme Tapparan vieraaksi Hakametsään ja sitten taas keskiviikkona tullaan takaisin Hämeenlinnaan.

Turnaus takana, seitsemän pistettä enemmän plakkarissa.

18.01.2010 17:00

Turnausviikonloppu tuli ja meni. Paljon pelattiin pelejä ja kova oli yritys kaikilla. Paikalla oli Blues, HIFK ja Jokerit sekä Ilves, Pelicans ja Tappara. Vähän niin kuin Pääkaupunkiseutu vastaan Häme, muttei kuitenkaan. Kaikki pelit olivat puhtaasti Nuorten sm-liigan pelejä, joista ei muuta saanut kuin pisteitä sarjataulukkoon. Turnaus-sana ei kuvaa tapahtumaa oikein, kyseessä siis oli vain rypäs sarjamme pelejä. Miksikö tällaisia tapahtumia sitten järjestetään, noh, jotta kaiken maailman scoutit ja valmentajat sekä muut jääkiekolle vihkiytyneet näkisivät mahdollisimman monta tämän ikäluokan pelimiestä samassa paikassa ja lyhyessä ajassa siirtymättä yksittäisten pelien perässä satoja kilometrejä. Samalla tilaisuus palvelee tietysti pääosan esittäjiäkin, eli pelaajia, sillä monella heillä on tarkoitus ottaa lajista ammatti ja mikä onkaan parempi näyteikkuna ammattilaisuuteen kuin tilaisuus jossa työnantajia pyörii pilvin pimein.

Perjantaina pelattiin kolme peliä. HIFK – Ilves 7 – 2, Jokerit – Tappara 3 – 0 ja meidän peli Pelicansia vastaan, joka päättyi tiukan väännön jälkeen meille 4 – 3.

Lauantaina vastakkain olivat Ilves – Jokerit 2 – 5, HIFK – Pelicans 8 – 0. Sekä meidän peli, joka pelattiin Barona-areenalla . Siellä pöllytimme Tapparan numeroin 7 – 1, n. 750 katsojan edessä.

Sunnuntaina kaikki pelit olivat taas Matinkylässä. Pelit aloitti ottelupari Tappara – HIFK. IFK oli vahva läpi viikonlopun vieden tämänkin pelin vakuuttavasti numeroin 0 – 6. Seuraavassa ottelussa Pelicans laittoi Jokerit tiukalle. Peli oli jo mennä lahtelaisille, mutta eivät aivan heidän paukut riittäneet ja näin saivat Jokerit väännettyä pelin aina voittolaukauskilpailuun saakka, jossa sitten Teemu Pulkkinen teki voittomaalin Jokereille. Meidän pelimme päivän kolmantena, päätti nämä kinkerit. Vastaamme asettui Ilves. Hyvästä alusta huolimatta jouduimme taipumaan jatkoajalla, tavoillemme uskollisena, vajaalukuisena, luvuin 3 - 4. Kokosimme tästä tappiosta huolimatta seitsemän pistettä yhdeksästä. Mielestäni ihan kelpo suoritus.

Meillä on jäljellä vielä kymmenen peliä, joista vain kaksi kotona, ennen kuin pleijarit alkavat. Seuraava kotipeli on 5.2. Oulun Kärppiä vastaan.

Nuorten SM-liiga turnaus Matinkylässä 15.-17.2010

12.01.2010 13:00

 

 PERJANTAI  15.01.

    14:00               HIFK      vs.    Ilves 

   17:00               Jokerit    vs.   Tappara

   20:00               Blues      vs.    Pelicans 

LAUANTAI  16.01.

  12:30               Ilves       vs.    Jokerit

  15:30               HIFK      vs.    Pelicans

 BARONA-AREENALLA,  Blues – Lukko liigapelin jälkeen:

   19:30               Blues      vs.   Tappara 

SUNNUNTAI  17.01.

    11:00               Tappara    vs.    HIFK

   14:00               Pelicans    vs.    Jokerit

   17:00               Blues         vs.    Ilves

 

 

 

Kinkut on syöty ja raketit lähetetty, sarja jatkuu...

12.01.2010 12:00

Pyhiä on vietetty niin että riittää, paluu arkeen ei tunnu yhtään pahalta, päinvastoin, arkirutiineja alkoi jo kaipaamaan. Jatkuva herkuttelu alkoi sitä paitsi jo näkymään, eikä se enää oikein maistunutkaan. Pyhien verran meni edellisestä sarjapelistäkin. Tauko oli varmaankin ansaittu, mutta kyllä tuollainen kuukauden tauko kesken kauden tuntuu aika pitkältä, keskellä kaamosta.

Kevätkauden avausotteluumme HIFK:ta vastaan saimme hyvän startin, painoimme peliä kollien päätyyn. Näytti kuin olisimme jatkaneet siitä mihin jäimme joulukuussa, jolloin pöllytimme viimeisessä pelissä Jokerit. Onnistuimmekin siirtymään Mörskyn Mikan maalilla 0-1 johtoon. Kyllä oli peli helppoa vatsa täynnä…tuumasin

Tauon suhteen olimme vastustajan kanssa samalla viivalla, sillä heillekin tämä peli oli ensimmäinen sitten joulukuun puolen välin. Niin, tauko näkyi ainakin meillä pelin tason heilumisella pelin aikana. Tai sitten alkoi kinkku pistää vatsassa, kun alun hyvän rynnistyksen jälkeen arki koitti, nopeammin kuin arvasinkaan. Saimme muutaman jäähyn suht heppoisin perustein ja kollit olivat mukana pelissä. Tasoittivat pelin erän päätteeksi yhteen yhteen.

Toinen erä oli meiltä surkea. HIFK painoi herkeämättä päälle emmekä päässeet missään vaiheessa oikein peliin kiinni. Ja kuin kruununa surkealle erälle, pelatessamme ylivoimaa onnistui kaveri tekemään kaksi maalia alivoimalla. Sattui pari mokaa ja ups…kollit rankaisi kahdesti. Valtteri Virkkunen teki erässä maalin, mutta kun kaveri teki neljä, niin viimeistään silloin hävisi loputkin juhla-fiilikset.

Kolmas erä oli meiltä taas vähän parempi, alkua lukuun ottamatta, jolloin IFK siirtyi jo tavoittamattoman tuntuiseen 6-2 johtoon. Liekö heille tullut hyvä olo ja vähän oikaisivat selkää, mutta me kuitenkin saimme otetta pelistä ja onnistuimmekin vähän kaunistelemaan lukuja ennen kuin taas kamoja kiireellä pakattiin. Vaikka ei kiirettä periaatteessa mihinkään ole, niin tappion jälkeen sitä mielellään äkkiä pakkaa ja lähtee pois, kun näyttää äskeinen vastustaja olevan liian hyvällä päällä. Suotakoon se heille, se olo on vain lainassa.

Tulevana viikonloppuna pelataan Matinkylässä kuuden joukkueen turnaus. Mukana on HIFK, Jokerit, Ilves, Tappara, Pelicans ja me. Pelit alkaa jo perjantaina puolelta päivin ja jatkuu aina sunnuntai iltaan saakka. Lauantaina meidän peli Tapparaa vastaan pelataan poikkeuksellisesti Barona-areenalla Blues-Lukko liiga-pelin jälkeen n. klo 19:30 alkaen.

Tervetuloa katsomaan viihdyttävää kiekkoa. Sisäänpääsy on ilmainen.