Yhteistyökumppanimme ilmoittavat

Uutishuone

Vajaakuntoisena Jypin kimppuun.

31.10.2009 19:00

JyP tuli jo toistamiseen Matinkylään tällä kaudella, ennen kuin me ehdimme ensimäistäkään kertaa sinne päin. En minä mikään valmentaja ole, mutta voitaisiin mekin omasta päästä lähteä vähän nopeammin...

Lähtökohtaisesti tähän peliin lähdettiin vähän siipirikkoina. Meiltä puuttui erilaisten vaivojen vuoksi liuta pelimiehiä. Tilalle ei varsinaisesti nostettu kuin yksi kaveri B-junnuista, Niklas Haikarainen. Sen sijaan pelipaikka muutoksia koki joka ketju ja lähes puolet ukoistakin. Alkuun, ensimmäisen erän ja ehkä toisenkin erän, otteista sen huomasi. Niin kuin vastuuvalmentaja Jussi Ahokaskin totesi pelin jälkeen, -Pelattiin nousujohteisesti, ehkä kuitenkin vähän liikaa puolustuksen hinnalla. Vaikkakin ketjumuutosten mukanaan tuoma hämmennys joukkuepelaamisessa näkyi, niin toi se monen kohdalla positiivisia asioita esille. Vastuuta ottivat ne kenelle sitä tarjottiin, hyvä niin.-

Ensimmäisessä erässä saimme luotua muutamia maukkaita maalintekopaikkoja, ehkä vähän yllättäenkin. Niin yllättäen, että ainakin pari kertaa pääsi kaverimme jäätymään luukulla, mutta ei se mitään, pääasia että paikkoja syntyi ja niihin mentiin. Tulihan sieltä pari maaliakin, ettei joku luule niiden kaikkien jääneen vain yritykseksi. Sam Roos ja Niklas Huovila, jotka muuten putsasivat palkintopöydänkin pelin jälkeen ylimääräisistä killuttimista, sutivat osumat mieheen Mörskyn Jannen syötöistä. JyP pääsi onnekkaasti kaventamaan erän loppuun numeroiksi 2-1.

 Toisessa erässä kaikki sutivat, lähinnä huteja. Pelin taso ei noussut päätä huimaavaksi kummallakaan puolella viivaa. Yritystä oli kuin B-junnu pelissä. Tosin olihan meillä taas kiitettävä määrä B-ikäisiä rosterissa, kuusi kappaletta, joten ihmekkös tuo. JyP pääsi onnekkaasti tasoittamaan erän numeroiksi 2-2.

 Kolmas erä oli parasta kiekkoa tältä illalta, molemmin puolin viivaa. Maaleja ei tullut, mutta yritystä oli. Peli oli yllättävän siistiä, jäähyt oli kortilla. Maalivahtien torjunat meni aikalailla tasan.

 Jatkoaika sitten toi ratkaisun ja onneksi meidän hyväksi. Petteri Halinen onnistui sutimisissaan, illan hyökkääjämme, Sam Roosin syötöstä maalinedus hässäkän keskeltä. Kaksi pistettä tästäkin illasta todistaa vahvaa nykykuntoamme. Nyt alkaa maaottelutauko. Seuraava kotipelimme on 11.11. jolloin vastaan asettuu TPS.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pelicans Lahdesta liihoitteli Espooseen

24.10.2009 09:15

Pelicans ei ole tällä kaudella, ainakaan vielä, päässyt oikein liitoon. Liekö liikaa eväitä nokkapussissa? Meillä sen sijaan on jonkinlainen nousukiito menossa, joka alkoi viime viikonlopun HIFK-turnauksesta. On napsittu mukavasti pisteitä ja sijoituksemme kohenee kuin isoveljellä liigassa konsanaan.

Päivän pelissä emme kuitenkaan mielestäni loistaneet, koska vastustaja oli niin kevyt. Vähän ristiriitaista, mutta näin se yleensä menee, että peliä aletaan pelata vastustajan mukaan ja useasti sen heikomman pillin tahdissa, jolloin hyväkin joukkue näyttää keskinkertaiselta. Lohtuna sille paremmalle joukkueelle kuitenkin, ettei heillä yleensä hätää ole ottelussa, niin kuin ei ollut tässäkään.

Ensimmäisessä erässä nuori Miro Aaltonen teki Juuso Forsströmin syötöstä 1-0 maalin. Maali oli erän ainut, vaikka paikkoja oli useampaankin. Vaikka varsinkin alussa meillä oli vaikeuksia saada peliämme käyntiin, hyökkäyksiin lähdöt ontuivat pahasti.

Toisessa erässä pelimmekin jo selkiytyi ja värkkäsimme pari maalia. Ensimmäisen teki Tomi Tyrväinen ja jälkimmäisen Kristian Näkyvä. Kolmas erä oli kosmetiikkaa, kunhan pelailivat sen pois. Tosin Pelsun pojat rikkoivat Suomalaisen Ernon kuparisen harmillisesti ajassa 51:37. Oli varmasti Ernollekin vaikea peli, kun laukauksia tuli tipoittain ja kaukaa. Pieniä lämpenemisen merkkejä oli nähtävissä lahtelaisten riveissä loppua kohden, mutta ei siitäkään sen mainittavampaa tullut. Mutta eiköhän ala tulla, kun saavat nieltyä nokkapussinsa tyhjäksi...toivottavasti.

Seuraava pelimme on taas kotona, 31.10. klo 16:00. Keski-Suomesta tulee heidän ylpeytensä Pallo.     

  Blues - Pelicans  
Laukaukset 7.84 %
  51
Torjunnat 95.83%
6-7-10 23
Rangaistukset  
2-4-8 14
4 - 1
Lopputulos
(1-0)(2-0)(1-1)
Tapahtumat | Kokoonpano | Laukaukset | Aloitukset | Peliaikaseuranta | Katkotilastot
Laukaukset 2.33 %
  43
Torjunnat 88.57%
16-7-8 31
Rangaistukset  
2-4-4 10
 
 
1. Erä
00:00  MV SUOMALAINEN Erno Blues aloittaa
00:00  MV RANINEN Mikko Pelicans aloittaa
05:10  2min SAVOLAINEN Joona Pelicans Kiinnipitäminen
11:55  2min ROOS Sam Blues Koukkaaminen
15:49  1 - 0 SR AALTONEN Miro (FORSSTRÖM Juuso) Blues + 3 11 15 19 44
      Pelicans - 7 19 26 36 92
 
2. Erä
21:38  2min TYRVÄINEN Tomi Blues Koukkaaminen
23:11  2min MARTIKAINEN Sami Blues Kampitus
27:25  2min IIVARI Antti Pelicans Estäminen
29:41  2min (IIVARI Antti) Pelicans Liikaa pelaajia kentällä
31:17  2 - 0 YV VoM TYRVÄINEN Tomi (FORSSTRÖM Juuso, AALTONEN Miro) Blues + 9 11 15 27 28
      Pelicans - 3 8 25 39
34:41  3 - 0 NÄKYVÄ Kristian (MANNINEN Joona, MÖRSKY Mika) Blues + 3 12 22 28 44
      Pelicans - 3 7 26 36 92
 
3. Erä
42:03  2min HOVINEN Miro Blues Laitataklaus
47:10  2min LEHTINEN Kai Blues Kiinnipitäminen
48:24  2min MARTIKAINEN Sami Blues Estäminen
51:37  3 - 1 SIRENI Miikka (WESTERLUND Niklas, SAARINEN Jere) Pelicans + 10 39 40 55 94
      Blues - 21 26 40 50 55
52:37  2min ROOS Sam Blues Väkivaltaisuus
52:37  2min IIVARI Antti Pelicans Huitominen
54:01  2min WESTERLUND Niklas Pelicans Laitataklaus
59:06  4 - 1 VIRKKUNEN Valtteri (HALINEN Petteri, LEHTINEN Kai) Blues + 3 18 19 44 88
      Pelicans - 3 8 36 92 94
 
Yhteenveto
 
Maalivahdit:
SUOMALAINEN Erno Blues  
  6 + 7 + 10 = 23  
     
RANINEN Mikko Pelicans  
  16 + 7 + 8 = 31  
     
 
Palkitut pelaajat
VIRKKUNEN Valtteri Blues Kiekkolehden ykköstähti 3
FORSSTRÖM Juuso Blues Kiekkolehden kakkostähti 2
AALTONEN Miro Blues Kiekkolehden kolmostähti 1
 
Aikalisät:
Blues -  
Pelicans -  
 
Erotuomarit:
Päätuomari KYLLÖNEN Kalle  
Päätuomari LEHMUSKOSKI Mikko  
Linjatuomari JOUHI Ari  
Linjatuomari ÖSTERHOLM Daniel  
 
Yleisöä:
186

Pelicans perjantaina vieraaksemme

22.10.2009 09:00

Takana meillä on mestykäs viikonloppu HIFK:n turnauksessa, kahdeksan pistettä yhdeksästä. Perjantaina kaatui TPS luvuin 4-1, lauantaina Ässät vl-kilpailun jälkeen 4-3 ja sunnuntaina isännät 3-2.

Tulevana perjantain JyP-voitto takataskussa tulee Pelicans vieraaksemme.

Peli alkaa 18:30 TERVETULOA!!

Otteluraportit taas luettavissa...

22.10.2009 08:00

Moi,

Kotisivujen päivitysten johdosta tuli pieni tauko otteluraporttien kirjoittamiseen, mutta eiköhän se taas tästä...

Mutta kuten ennenkin, juttuja luettaessa, vastuu on lukijalla miten niitä tulkitsee ja mitä uskoo niiden tarkoittavan ja löytyykö niistä mitään todenperäistä. Kirjoittaja, eli minä, olen ammattilainen, mutta kuljetusalata...

- Jarkka -

 

Liity Leijonalaumaan

Barona

Töölö Gym

Hae vuosimaksutonta Blues Visaa!

Veikkaus