Uutishuone
Käytiin tasaamassa voitot Jyväskylässä
24.03.2011 22:00
2.finaalipeli pelattiin 2200 katsojan edessä Hippoksella. Rummut pärisi ja valot vilkkuivat, jyväskyläläisillä oli suuren urheilujuhlan ainekset koossa. Seuraavaksi heidän oli tarkoitus piestä Blues, hah. Niin paljon keskisuomalaisia oli kokoontunut saman katon alle ja kaikki enemmän ja vähemmän innoissaan tulevasta koitoksesta.
Mutta heti alusta asti alkoi pahin into heiltä laantua ja lopussa olivatkin sitten aika hiljaa, taisi rumpuryhmäkin lähteä kotiin jo hyvissä ajoin ennen ruuhkaa. Me nimittäin veimme peliä niin kuin oli tietysti tarkoituskin. Tänään JyP oli sellainen, millaisena olen sen tottunut näkemäänkin; aika hyvä muttei tarpeeksi hyvä. Tosin ovat tällä kaudella meitä kurittaneet tuollaisellakin pelillä, mutta nyt sekin on loppu.
Ensimmäisessä erässä tehtiin maalit molempiin päihin, ensin he ja 21 sekuntia myöhemmin me. Erää hallittiin ja maalejakin olisi tehty enemmän, mutta JyPin maalilla huiskineen Samu Perhosen kaksi metriä pitkät jalat olivat jatkuvasti harmittavasti tiellä. Hän piti JyPiä pystyssä ekan erän.
Toiseen erään he tulivat vihaisena ja saivat luotua painetta päätyymme. Sitten aikansa pyörittyä päädyssämme, ottivat kakkosen ja me teimme yv-maalin. Heillä tuli varmaan aika tyhjä olo. Noh, onnistuivat kuitenkin tasoittamaan pelin vielä ennen erän päättymistä.
Kolmas erä oli taas meidän. Maaleja mätettiin vuoron perään, kävivät johdossakin vaikka erä olikin meidän hallussa, ainakin musta näytti siltä. Me tehtiin neljä maalia heidän kahta vastaan. Peli päättyi siis 4-6 ja voitot on nyt 1-1. Lauantaina kohtaamme jälleen ja tällä kertaa Matinkylässä. Peli alkaa klo 15:00.
TERVETULOA kannustamaan joukkomme voittoon. Jyväskylästäkin on lähdössä ainakin yksi bussillinen innokkaita keskisuomalaisia omiaan kannustamaan.