Uutishuone

Viikon 34 kotipelit menivät putkeen.

30.08.2010 20:00

Pääsimme vihdoin Matinkylä I:een treenaamaan ja pelaamaan. Pitkä evakkoaika Matinkylän harjoitushallissa sekä Leppävaaran uudessa Reebok-areenassa päättyivät. Niissä halleissa on tehty useiden kymmenien tuntien ajan pohjia tulevaa kautta silmällä pitäen. Harjoituspelien perusteella ei yhtään hullummin ole treenit menneet, vaikkakin varsinaisten pelikuvioiden osuus onkin ollut suht pientä aina elokuun alkupäiviin asti. Enemmänkin on kropan kanssa tehty hommia, jotta koko kausi jaksettaisiin. Allekirjoittaneellakin on massakausi nyt takana, mitä edessä? Vähän jännittää...

Kuluneella viikolla pelasimme kolme peliä kotona hyvällä menestyksellä. Ensin kohtasimme Jokerit. Luistin kulki ja Jokerit liukuivat perässä minkä narrin-tossuihin pitoa saivat. Vaan kovasti kippuratossut sutivat ja näin siirryimme parissa erässä ansaitusti 4-0 johtoon. Vaikkakin peli oli meidän, onnistuivat he kolmannessa erässä tasoittamaan pelin. Ottelu meni jatkoajalle. Sekin oli meidän hallussa, emmekä antaneet heidän enää tuuletella vaan päätimme ottelun 5-4 lukuihin ennen jatkoajan umpeutumista.

Lauantaina Matinkylään tuli Linköpingistä jääkiekkojoukkue, vajaa parikymppisiä kavereita, haastamaan meidät. Tulivat Turust, jossa olivat voittaneet edellisenä iltana paikallisen pallo-seuran. Ruotsalaisten maine oli kiirinyt heidän edellään myös Matinkylään. Heitä pidettiin liukkaina kavereina. (niinhän ruotsalaisia aina...) Olivatkin sitä, pörräsivät ja pyörivät aikansa meidän viikon vanhalla jäällä, kunnes keräsivät kamansa ja lähtivät leuka rinnassa Helsinkiin päin. Ei silti, ihan ok porukka. Aika pitkälle saman oloinen kuin edellisen viikon isäntämme Solnassa eli AIK. Samojen köttpullar-patojen äärestä varmaan.

Sunnuntaina Kuopiosta tuli umpikiero savolais-porukka kylään, KalPa. Olivat tulleet isolle kirkolle ja huastoivat paikalliset jääkiekko-porukat hippasille. Nolosti heille kävi, ensi HIFK pyöritti heitä perjantaina oikealle sitten Jokerit lauantaina vasemmalle ja sunnuntaina meille jäi se vaikein tehtävä, eli saada niin piästään sekaisin olevat savolaiset ohjattua isiensä maille. Siihen suuntaan ainakin lähtivät kehä II:sta, 8-3 tappio tuliaisinaan. Tyhjäksi jäi heidän pistepussi tältä tourilta, mutta uskoisin heidän siitä nousevan ja taas sarjassa hurjan luonteensa näyttävän.

Meillä oli hyvä viikko. Kolme peliä, kolme voittoa. Mutta hei...harjoituspelejä nämä vaan ovat, katsotaan kun sarja alkaa, miten ovat muutkin saaneet rivinsä kuntoon. Jo käyvällä viikolla kohtaamme ensin Jokerit uudestaan, nyt heidän luolassaan ja sitten perjantaina Matinkylässä HPK:n. HPK-peli alkaa 18:10, tervetuloa kannustamaan. (meitä)