Uutishuone

HPK toistamiseen vastassa viikon sisällä.

27.01.2010 22:00

Toinen Hämeenlinna keikka viikon sisällä ja niinpä hämäläiskikat alkavat olla hallussa. He pelaavat sellaista ”kontroluitulähtösentterileikkaapakkiavaalaitaan…äähMörskykatkasi…kontrroloitulähtösentterileikkaapakkiavaalaitaan…äähMörsky…jne”-peliä. Se toi tänään tulosta…meille. Miro Aaltosen ensimmäinen vaihto pelissä ja meidän ensimmäinen maali suunnilleen samassa ajassa, 01:27. Hämäläiset saivat muutaman paikan tasoittaa, kun pääsivät kokeilemaan ylivoimaansa, kertaalleen jopa minuutin verran viidellä kolmea vastaan. Mutta alivoimamme toimi tänään ja teimme kaikki heidän yrityksensä tyhjiksi. Tasakentin veimme limpun liukkaasti heidän päähän ja pidimme siellä. Saimme mekin kokeilla kahden pelaajan ylivoimaa puolitoista minuuttia, yhtä laihoin tuloksin. Tosin kolmesti kilahti putki sen puolentoista minuutin aikana.

Toinen erä aloitettiin ylivoimalla ja juuri sen ollessa päättymässä onnistui Juuso Forsström siirtämään meidät 0-2 johtoon. Otimme erässä kolme kakkosta heidän yhtä vastaan. Tavallaan hyvä, sillä muuten Erno Suomalaisella ei olisi ollut mitään tekemistä maalillamme. Ajassa 35:54 Mika Mörsky sai palkkion hyvästä pelistään siirtämällä meidät jo 0-3 johtoon. Hänen iltapuhteensa koostui kovasta luistelusta ja sitkeästä karvaamisesta, jonka seurauksena saimme monta hyvää maalipaikkaa.

Kolmas erä oli jatkumo ensimmäiseen ja toiseen erään. Saivat kuitenkin kuin varkain rikottua Ernon kuparisen siihen alkuun. Maalin innoittamina yrittivät rikkoa myös peliämme, mutta ottivat vain jäähyn toisensa perään. Kristian Näkyvä onnistui siniviivalaukauksellaan päättämään erään heidän jäähyn ja muuttamaan taululle lopulliset 1-4 luvut.

Voitimme pelin kolmella maalilla, mutta jos Roope Rannalla olisi ollut edes hivenen tuuria tänään mukana, olisimme voittaneet kuudella tai seitsemällä maalilla. Harmittaa hänen puolesta, ettei pomppinut kiekko hänelle tänään. Mutta kyllä se vielä…taitava kaveri.

Lauantaina pisteiden metsästys jatkuu Hartwall-areenan kellarissa Jokereita vastaan.