Uutishuone
A-Nuoret voittoon kotiavauksessa
20.09.2011 21:20
A-Nuorten kausi käynnistyi heti tiiviisti, joukkueen pelatessa ensimmäisellä viikolla kolme ottelua. Sarja-avauksessa Blues voitti Pelicansin 6-2. Lauantaina vastaan asettui sarja nousija K-Vantaa. Blues vei ottelun numeroin 10-2. Sunnuntaina oli viikon kovin ottelu Hämeenlinnassa HPK:n vieraana, jonka kotijoukkue vei numeroin 5-2.
" Saatin kotona hyvä startti sarjaan ja viimeistely oli hyvällä tasolla. Siitä tuloksena 16 tehtyä maalia. Sunnuntain peli osoitti, että joukkue on vielä kasvuprosessissa. Kun saamme pelejä alle, niin kehitystä tapahtuu varmasti. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja kohti viikonlopun pohjoisen kiertuetta."
Päävalmentaja Jussi Ahokas
Blues A
Nuorten SM-Liiga käynnistyy
14.09.2011 13:10
Nuorten SM-Liiga käynnistyy Bluesin osalta 14.9 klo 19:00 Matinkylässä, jossa vastaan asettuu Lahden Pelicans. Lauantaina Bluesin vieraaksi Matinkylään saapuu K-Vantaa. Ottelu alkaa klo 16:00. Sunnuntaina joukkue matkustaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi.
Harjoituspeleistä joukkue keräsi 10 voittoa, joista 1 jatkoajalla ja neljä ottelua päättyi tappioon.
Tervetuloa kannustamaan Blues voittoon !
Try Out kaudelle 2011-2012
13.04.2011 07:00
BLUES A-NUORET
Uusia pelaajia kaudelle 2011-2012 katsastetaan kevään joukkueen jääharjoituksissa.
Yhteydenotot: Vastuuvalmentaja Jussi Ahokas p. 041-4352929 / jussi.ahokas@blues.fi
Mikäli olet hakemassa pelipaikkaa Blues A Teamista, lisätietoja löydät täältä:
http://www.kiekko-espoo.fi/joukkueet/blues-a-team-2011-2012/
Voitettiin Hopeaa
30.03.2011 09:00
Finaali on käyty ja Hopeaa voitimme. JyP on Suomenmestari mallia 2011. Onneksi olkoon heille. Ovat sen varmasti ansainneet. Pelasivat huippu kauden ja kruunasivat sen vielä mestaruudella, kova juttu.
Mekään emme jääneet paljoa "Pekkaa pahemmaksi" sillä Hopea on myös "kova juttu". Taakse jäi monta jengiä ja paljon tiukkoja pelejä jotka käänsimme voitoksi. Kuka olisi kauden alussa uskonut, että pystymme tähän...kuka?...tiedän ainakin yhden, nimittäin ME. Me uskoimme ja tiesimme ja teimme sen!!! HYVÄ BLUES A !!!
Kaikille mukana eläneille, meitä kannustaneille ja tukeneille SUURI KIITOS kaudesta 2010-2011!!
Radiokanava Trombit FM myös Bluesin A-junnujen otteita
26.03.2011 00:00
Radiokanava Trombit FM selostaa liigapelien lisäksi nyt myös Bluesin A-junnujen otteita ratkaisevissa finaaleissa. Suora selostus on luvassa A-nuorten viimeisistä kotiotteluista eli varmasti lauantaina 26.3. ja tiistaina 29.3., mikäli silloin vielä pelataan.
Trombit kuuluu pääkaupunkiseudulla FM-taajuudelta 103,1 MhZ ja netissä osoitteessa www.trombit.net.
Ilmainen ottelukuljetus Matinkylästä Barona Areenalle
26.03.2011 00:00
Lauantaina Blues ja Westendin Linja järjestävät ilmaisen ottelukuljetuksen A-junioreiden pelistä Barona Areenalle. A-nuoret pelaavat oman finaaliottelunsa Matinkylässä klo 15.00, jonka jälkeen ilmainen bussikyyti kuljettaa halukkaat Barona Areenalle Bluesin ja Ässien kuudenteen kohtaamiseen. Bussi lähtee Matinkylästä ottelun päätyttyä ja kulkee tarvittaessa kaksi kertaa. Ottelu Barona Areenalla alkaa klo 18.30, joten ajoitus kahteen peliin on lähes täydellinen!
A-nuorten otteluun on ilmainen sisäänpääsy Bluesin kausikortilla. Muille lipun hinta on 5 €.
Käytiin tasaamassa voitot Jyväskylässä
24.03.2011 22:00
2.finaalipeli pelattiin 2200 katsojan edessä Hippoksella. Rummut pärisi ja valot vilkkuivat, jyväskyläläisillä oli suuren urheilujuhlan ainekset koossa. Seuraavaksi heidän oli tarkoitus piestä Blues, hah. Niin paljon keskisuomalaisia oli kokoontunut saman katon alle ja kaikki enemmän ja vähemmän innoissaan tulevasta koitoksesta.
Mutta heti alusta asti alkoi pahin into heiltä laantua ja lopussa olivatkin sitten aika hiljaa, taisi rumpuryhmäkin lähteä kotiin jo hyvissä ajoin ennen ruuhkaa. Me nimittäin veimme peliä niin kuin oli tietysti tarkoituskin. Tänään JyP oli sellainen, millaisena olen sen tottunut näkemäänkin; aika hyvä muttei tarpeeksi hyvä. Tosin ovat tällä kaudella meitä kurittaneet tuollaisellakin pelillä, mutta nyt sekin on loppu.
Ensimmäisessä erässä tehtiin maalit molempiin päihin, ensin he ja 21 sekuntia myöhemmin me. Erää hallittiin ja maalejakin olisi tehty enemmän, mutta JyPin maalilla huiskineen Samu Perhosen kaksi metriä pitkät jalat olivat jatkuvasti harmittavasti tiellä. Hän piti JyPiä pystyssä ekan erän.
Toiseen erään he tulivat vihaisena ja saivat luotua painetta päätyymme. Sitten aikansa pyörittyä päädyssämme, ottivat kakkosen ja me teimme yv-maalin. Heillä tuli varmaan aika tyhjä olo. Noh, onnistuivat kuitenkin tasoittamaan pelin vielä ennen erän päättymistä.
Kolmas erä oli taas meidän. Maaleja mätettiin vuoron perään, kävivät johdossakin vaikka erä olikin meidän hallussa, ainakin musta näytti siltä. Me tehtiin neljä maalia heidän kahta vastaan. Peli päättyi siis 4-6 ja voitot on nyt 1-1. Lauantaina kohtaamme jälleen ja tällä kertaa Matinkylässä. Peli alkaa klo 15:00.
TERVETULOA kannustamaan joukkomme voittoon. Jyväskylästäkin on lähdössä ainakin yksi bussillinen innokkaita keskisuomalaisia omiaan kannustamaan.
JyP hallitsi ensimmäistä koitosta
23.03.2011 06:00
1.finaalipeli on takana ja tappion karvas kalkki maistuu suussa.
JyP oli hyvä, ehkä paras JyP mitä tällä kaudella olen nähnyt. Vaikka emme ole tällä kaudella heitä vielä onnistuneetkaan voittamaan, niin ei ne edelliset JyPit esittäneet mitään tällaista.
Tässä pelissä olivat vahvoja, pyrkivät ja onnistuivatkin dominoimaan kenttä tapahtumia. Jouduttiin varsinkin kaksi ensimmäistä erää taistelemaan vahvasti karvaavia jyväskyläläisiä vastaan enimmäkseen omalla alueella. Hyökkäykseen lähtöjämme häirittiin, ja vielä kotona, törkeetä. Tämä täytyy muistaa kun lähdemme vastavierailulle Hippokslle.
Kun peli päättyy 0-1, niin siitä ymmärtää, että maalipaikat olivat vähissä molemmissa päissä. He onnistuivat ainokaisensa saamaan ylivoimalla. Meilläkin oli maalipaikkoja vaikka pariinkin osumaan, mutta ei tässä pelissä ollut kuitenkaan niiden aika. En niitä tarkkaan laskenut, mutta jotenkin musta tuntuu, että meillä oli niitä muutama enemmän kuin heillä. Vaan sehän ei mitään auta, jos ei limppua panna sisään silloin kun on paikka. Mutta antaa se toivoa seuraavaan koitokseen, hitunen lisää huolellisuutta ja nopeammat pelin käännöt, niin eiköhän se siitä.
Torstaina kohtaamme heidät Hippoksella ja sitten taas lauantaina Matinkylässä.
Tervetuloa Matinkylään lauantaina.
Tiistaina alkaa finaali-sarja
21.03.2011 10:00
Finaalipelit alkavat tiistaina 22.3. klo 19:00 Matinkylässä. Vastaan asettuu JyP, joka tiputti matkalla finaaliin ensin Ässät ja sitten Jokerit. Mehän raivattiin tieltä HIFK ja Ilves. Ilves pelit loppuivat lyhyeen, joten olemme saaneet keskittyä finaaliin viikon päivät. JyP joutui käymään yhden kamppailun enemmän Jokereiden kanssa. Merkitseekö se mitään, en tiedä.
Toivottavasti löydätte runsain joukoin Matinkylään tiistaina ja kannustatte meitä voittoon, ettei tarvitsisi montaa kertaa Jyväskylässä käydä. Ja kun tulette omilla autoilla hallille, niin parkkipaikat ovat hallin vieressä varmasti kortilla. Mutta laillista parkkitilaa kyllä on. Nimittäin tultaessa hallille kehä kakkosen suunnalta, niin ympyrässä on opaste jäähallin parkkipaikalle, joka sijaitsee hallien pohjois-puolella, vain reilun sadan metrin päässä pääovesta. Käyttäkää sitä hyväksenne mieluummin kuin väärin pysäköimistä, sillä poliisit ovat uhanneet/luvanneet tarkkailla tilannetta.
Liput finaali-peleihin maksaa 5€, mutta myös Bluesin kausikortit oikeuttavat sisään pääsyyn.
TERVETULOA!!
Välierät on pelattu, finaali odottaa
16.03.2011 13:41
Välierä vastustajamme, Tampereen Ilves, oli vähän väsyneen tuntuinen ryhmä. Liekö HPK ja pitkä kausi puristanut kissoista isoimmat mehut ulos. Viime kesän treenimme taisivat olla tässä sarjassa ratkaisevassa roolissa, sillä potku ei meidän pelaajilta tuntunut missään vaiheessa hiipuvan, kuten hämäläisillä. Sarja kääntyi mielestäni meille Tampereella kolmannessa erässä, siihen asti oli Ipa tsempannut ja luonut maaleja ja maalipaikkoja. Mutta kun kolmannessa erässä painoimme paikoista maalit niin taisi Ipalaisilta usko hiipua. Viimeiseen peliin latasivat sitten kaiken jäljellä olevan energiansa, karvaten vahvasti ja taklaten...mutta...mutta, ei riittänyt tällä kertaa.
Seuraava sarja, finaalisarja, alkaa 22.3. Matinkylässä. Vastaan tulee voittaja otteluparista Jokerit/JyP. Tuleva sarja on varmasti tiukka, eikä mitään saa helpolla. Mutta siinä kannattaakin kaikkensa antaa, sillä palkinto on Suomenmestaruus.
