Espoo Blues uutishuone http://www.blues.fi/uutishuone/" Tuoreimmat uutiset Espoo Blues 2012 fi-fi <![CDATA[Blues Alumnien ja Haukilahden lukion yhteinen projekti]]> Wed, 16 May 2012 13:42:00 +0300
Blues Alumnien ja Haukilahden lukion kanssa yhdessä toteutettu HaLu Onnistuu-projekti alkaa olla ensimmäisen pilottiryhmän kanssa loppusuoralla. Kurssin aikana on yhdessä nuorten urheilijoiden kanssa kehitetty mallia, joka auttaa kohti parempaa tasapainoa urheilu- ja koulumenestyksessä ja sitä kautta antaa valmiuksia oman elämänuran hallintaan. Samalla näiden hyppytunnit korvaavien tuntien aikana on tutustuttu muutamaan vierailevaan tähteen ja heidän kokemuksiin huippu-urheilijan elämästä.

 



Vierailemassa ovat käyneet Bluesin Teemu Ramstedtin ja Matti Järvisen lisäksi mm. SM-Liigassa ja Ruotsin Elitserien:ssä pelannut ja myöhemmin urheilumarkkinointiyritys Procito Oy:n perustaja Sebastian Sulku, sekä entinen jalkapalloilija ja nykyinen FootCon Oy:n toimitusjohtaja Juha Reini. Myös Blues Alumni ja entinen Espoolaisvahti Mika Rautio oli tapaamassa poikia ja kertomassa omista kokemuksistaan urallaan urheilijana ja uran jälkeisestä elämästä.



 



Nyt toiseksi viimeisellä kerralla aiheena oli ”Omat rajat & menestyminen” vierailevaksi tähdeksi oli saapunut Minnesota Wildin maalivahti Niklas Bäckström. Myös Blues Espoon junioripäällikkö Mika Marttila oli saapunut paikalle kuuntelemaan kyseistä tuntia ja siellä käytyjä keskusteluja.



 



Tunnin aikana käytiin läpi asioita ja kysymyksiä joihin haettiin vastauksia Niklakselta.



 



Kysyttäessä parasta asiaa, mitä jääkiekko on Niklakselle antanut, ei hän osannut vastata mitään yksittäistä, vaan tuli mieleen paljonkin asioita. Eniten hän kuitenkin nosti esille joukkuekaverit, joista tulee monesti myös ystäviä lopun elämäksi, niin kaukalossa kun sen ulkopuolellakin. Niklas myös kertoo jääkiekon opettaneen hänelle paljon asioita elämässä. Jokainen kaupunki ja joukkue on opettanut uutta ja kasvattanut hänestä vuosien saatossa aikuisen.

 



Huonoin asia jääkiekosta oli vierailevalle NHL-vahdille vaikea kysymys, sillä laji on kuitenkin työn lisäksi myös oma intohimo ja rakkaus lajia kohtaan on suuri. Esiin otettiin kuitenkin reissaaminen, jota myös NHL:ssä tulee paljon tehtyä. Näin ollen aikaa ystäville ja perheelle jää vähemmän. Varsinkin ystävät, jotka asuvat Suomessa tapaavat Niklasta harvemmin. Heille kuitenkin järjestetään aikaa kesälomien aikana, jotka vietetään suurimmaksi osaksi kotimaassa.



 



Niklas painottaa sitä, että tarkoituksena on kuitenkin nauttia lajista ja löytää halua kehittyä aina vain enemmän ja enemmän. Tavallisen valmennuksen lisäksi myös ns. henkinen valmennus on osana ammattilaisjääkiekkoilua, on tärkeää pystyä puhumaan omista epäonnistumisistaan ja käydä asiat läpi. Virheet myös kasvattavat ja niistä tulisi ottaa opiksi.



 



Tilaisuutta myös seurannut Haukilahden Lukion opinto-ohjaaja Yrjö Walli esitti Niklakselle kysymyksen koskien hänen unelmiaan. Niklashan elää jokaisen nuoren miehen unelmaa Amerikassa ja tekee työkseen jotain sellaista, mistä nauttii. Onko hänellä vielä jotain unelmia? Hetkeäkään miettimättä tulee veskarin suusta myöntävä vastaus. NHL:n StanleyCupin voitto, mahdollisuudet maajoukkueeseen ja edelleen palava halu kehittyä omassa tekemisessään.



Myös oppilaille varmasti jäi mieleen Niklaksen kertoma ajatus siitä, että jokaisella täytyy olla unelmia, mitä tavoitella. ”Jos ei ole unelmia, ei voi saavuttaa mitään”.



 



Alkukankeudesta selvittyään alkoi oppilaiden mieliin ilmaantua kysymyksiä esitettäväksi. Suurimmaksi osaksi oppilaat tiedustelivat yleisesti NHL:n toiminnasta, kyselivät eroa SM-liigaan ja sen toimintaperiaatteisiin ja olivat kiinnostuneita harjoittelusta kauden aikana ja kesätauoilla. Loppua kohden myös Niklaksen päästetyt maalit ja muut ”kömmähdykset” nousivat poikien mieleen ja näistäkin toki kysyttiin, nyt kun siihen annettiin mahdollisuus. Viimeisenä kysymyksenä kysyttiin maalivahdin mielipidettä siitä, kuka on NHL:n vaarallisin hyökkääjä. Esiin nousi Sedinin kaksosveljekset Vancouver Canucksista.



 



Kun Niklakselta kysyttiin mielipidettä HaLu Onnistuu- projektista, oli tämä hänen mielestään erittäin loistava ajatus kertoa nuorille urheilijoille paljon tärkeistä asioista, jotta niitä ei tarvitsisi oppia välttämättä kantapään kautta. Ja toteaa vielä loppuun, että olisi ollut hienoa jos myös hänen opiskeluaikoinaan olisi ollut mahdollisuus kuunnella hyviä neuvoja alan ammattilaisilta.


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1398/blues-alumnien-ja-haukilahden-lukion-yhteinen-projekti
<![CDATA[Roope Rannan sopimus purettu]]> Thu, 10 May 2012 16:33:00 +0300
Blues Espoo ja Roope Ranta ovat purkaneet sopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä. Blues kiittää Roope Rantaa panoksesta seuran hyväksi ja toivottaa hyvää jatkoa.


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1397/roope-rannan-sopimus-purettu
<![CDATA[Espoo Blues voitti parhaan seuran palkinnon toisena vuotena peräkkäin]]> Tue, 08 May 2012 11:42:00 +0300

Espoo Blues on voittanut kauden parhaalle seuralle jaettavan Aaro Kivilinna-palkinnon toisen kerran peräkkäin ja neljännen kerran kuuden vuoden sisään. Aaro Kivilinnan muistopalkinnon voittaja määräytyy eri sarjoissa menestymiseen perustuvan pistevertailun mukaan. Miesten SM-liigan, Nuorten SM-liigan, B-nuorten SM-sarjan, C-nuorten SM-sarjan sekä Naisten SM-sarjan joukkueet kartuttivat Bluesin pisteitä.

"Kivilinna-palkinnon voitto on ennen kaikkea koko espoolaisen jääkiekkoilun voitto, josta meidän jokaisen on syytä olla ylpeä. Neljäs voitto kuuden vuoden sisään on hieno osoitus espoolaisen kiekkoilun rakenteiden toimivuudesta, sekä osoitus hienoista pelaajista ja esimerkillisestä valmennuksesta. Iso kiitos kuuluu myös vanhemmille, jotka mahdollistavat lasten harrastamisen ja antavat kivijalan vahvalle junioritoiminnalle. Olemme olleet viime vuosien aikana kiistatta Suomen paras seura ja haluammekin pitää asemastamme kiinni myös tulevaisuudessa. Tämä vaatii kovaa työtä, suunnitelmallisuutta ja uskoa omaan tekemiseen", kertoo Espoo Bluesin Urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen.



 




 

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1395/espoo-blues-voitti-parhaan-seuran-palkinnon-toisena-vuotena-perakkain
<![CDATA[Blues joukkue alkaa valmistua kauteen 2012-2013]]> Wed, 02 May 2012 09:38:00 +0300
Joukkue on Espoolaisempi kuin koskaan ennen SM-liigassa. Blues A-juniori taustan omaavia pelaajia on peräti 17. Huippulahjakkaiden omien junioreiden lisäksi kuluneen kauden play-off peleissä historiallisesti taistelleen Blues joukkueen menestystä rakennetaan täsmähankintojen ja faneille tuttujen "paluumuuttajien" varaan.



Play-off peleissä loistanut Antti Ore ja nuori huippulupaus Lars Volden jatkavat Blues maalilla. Puolustus vahvistuu SM-liigan kokeneimpaan kaartiin kuuluvalla Suomen Mestarilla kun Arto Laatikainen tekee paluun oman kasvattajaseuran paitaan. Vastuuta puolustuksessa kantavat myös iso, vahva ja hyvin liikkuva Jani Hakanpää ja SM-liigan kovimpiin laukojiin kuuluva right-tykki Henri Laurila. Huippukiinnostaviin pelaajiin lukeutuu omista junioreista nostettu, NHL potentiaalia omaava nuori puolustaja Niklas Tikkinen. Hopeajoukkueesta Bluesin takalinjoille luistelee kiekollinen luottopakki Joonas Jalvanti ja lisää kokoa ja fyysisyyttä joukkueeseen tuo Raumalta siirtyvä Mikko Kuukka.



Yleisö saa myös tulevalla kaudella nauttia Juuso Ikosen pelitaidoista. Superlupaavan juniorin pitäminen Blues paidassa on tärkeä osa Espoolaisen joukkueen kokoamisessa. Omista A-junioriorihyökkääjistä myös Ville Ahlgren, Robert Rooba ja Nico Nyberg nähdään tulevalla kaudella taistelemassa paikasta edustusjoukkueessa. Uusia vahvistuksia ovat paluun Blues väreihin tekevä omakasvatti taistelija Niko Nieminen ja kuluneen kauden SM-liigan finaalikokemusta hankkinut nyt Bluesissa maaleja metsästävä Teemu Rinkinen. Lisää maalintekopotentiaalia ja fyysisyyttä odotetaan Bluesiin paikalliskilpailijalta siirtyvältä Eetu Pöystiltä. Erittäin tärkeitä, yleisölle tuttuja takuuvarmoja hyökkääjiä ovat jatkosopimuksen tehneet Blues kasvatit; Camilo Miettinen, Tomi Sallinen ja Valtteri Virkkunen. Joukkueessa jatkaa myös viime kauden tärkeät hyökkääjät Tommi Huhtala, Teemu Ramstedt ja Kristian Kuusela.



Valmennuksessa ja joukkueen taustalla jatkavat Lauri Marjamän johdolla samat tekijät, joiden osaamisen varaan Bluesin taistelu ja pelillinen ilme rakentui myös kuluneella kaudella:



Espoo Blues 2012-13



Maalivahdit

Petri Koivisto

Rasmus Reijola

Antti Ore

Lars Volden



Puolustajat

Jani Hakanpää

Harri Ilvonen

Joonas Jalvanti

Mikko Kuukka

Arto Laatikainen

Henri Laurila

Niklas Tikkinen

Joonas Valkonen



Hyökkääjät

Miro Aaltonen

Ville Ahlgren

Tommi Huhtala

Juuso Ikonen

Matti Järvinen

Kristian Kuusela

Camilo Miettinen

Niko Nieminen

Nico Nyberg

Eetu Pöysti

Teemu Ramstedt

Roope Ranta

Teemu Rinkinen

Robert Rooba

Tomi Sallinen

Valtteri Virkkunen



Johtoryhmä

Päävalmentaja Lauri Marjamäki

Valmentaja Mikko Saarinen

Valmentaja Timo Hirvonen

MV-valmentaja Marko Torenius

Varustepäällikkö Jukka Nenonen

Huoltaja Jukka Järvinen

Fysioterapeutti Tero Tolvanen

Hieroja Antti Muurila

Lääkäri Jaro Junnila

Urheilutoimenjohtaja Janne Vuorinen


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1394/blues-joukkue-alkaa-valmistua-kauteen-2012_2013
<![CDATA[Blues sijoittui liigassa neljänneksi]]> Thu, 19 Apr 2012 21:05:00 +0300
Ilmalassa pelattu pronssiottelu päättyi Jokereiden voittoon toisessa jatkoerässä. Ottelun kaksi ensimmäistä erää menivät isäntien komennossa. Homma vaikutti jo selvältä peliltä Ilari Filppulan maalatessa kahdesti ja Janne Lahden iskiessä vielä 3-0 lukemat Jokereille. Kolmas erä kuitenkin muutti ottelun kulun. Kristian Kuusela oli  päässyt toisen erän lopussa tekemään Bluesin avausmaalin ja Teemu Ramstedt iski heti päätöserän alussa espoolaiset jo maalin päähän. Ote oli siirtynyt vieraille, eikä tasoitusta tarvinnut kauaa odottaa. Loistavan illan pelannut Mikael Kurki sai kunnian tasoittaa ottelun. Bluesilla oli tämän jälkeen useita paikkoja voittomaalin tekemiseen, mutta jatkoerään lähdettiin 3-3 tasatilanteessa.

Ensimmäinen jatkoerä ei ratkaisua tuonut. Ajassa 81.13 sai Jokereiden Josef Boumedienne veivattua kiekon Bluesin maalilla urakoineen Antti Oren taakse ja Ilmalan isännät pääsivät juhlimaan pronssia kuin mestaruutta ikään.

Bluesille ottelu oli tämän kauden SM-liigassa numero 76. Raskas kausi näkyi tänään molempien joukkueiden otteissa, mutta Bluesin taistelua seuratessa oli helppo tuntea ylpeyttä joukkueesta. Kulunut kausi on tarjonnut monenlaisia käänteitä niin kentällä kuin kulisseissakin, mutta päälimmäiseksi jää mieleen peräänantamaton taistelu loppuun asti. Tällä kertaa se tuotti neljännen sijan, mistä tämä joukkue ja sen kannattajat voivat olla ylpeitä. Nyt huilitaan ansaitusti hetki, mutta pian alkaa taas valmistautuminen tulevaan kauteen.

juha.tuomarla@espooblues.net



Kuvia ottelusta

http://juho.smugmug.com/Sports/Hockey/Jokerit-Blues-1842012/22517678_WgJBSw

Juho Ranta


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1392/blues-sijoittui-liigassa-neljanneksi
<![CDATA[Otteluennakko Jokerit - Blues]]> Wed, 18 Apr 2012 15:29:00 +0300 Värikäs ja menestyksekäs kausi huipentuu pronssiotteluun Jokereita vastaan. Espoo Blues ehti pudottaa Rauman Lukon ja Kuopion KalPan playoffeissa. Lopulta Lahden Pelicans oli välierissä vahvempi. Historiaakin tehtiin pariinkin otteeseen. Nyt espoolaisjoukkueella on mahdollisuus ottaa historiansa ensimmäinen pronssimitali.


 


Pudostuspeleissä moni pelaaja nousi huikealle tasolle ja playoff –huuma oli huipussaan. Pelicansia vastaan alkoi kuitenkin näkyä tiheän ottelutahdin uupumus ja moni pelaaja pelasi vajaakuntoisenakin. Roope Talajan suusta kuultuna Espoo Blues sai uuden identiteettiään kuvaavan lausahduksen: ”Blues ei anna periksi. Ikinä!” Tämä slogan siivitti taistelutahdolla Bluesin huikeisiin suorituksiin, vaikka aivan finaaliin ei joukkueen tie vienyt.


 


Illan ottelussa vastaan asettuu Helsingin Jokerit. Jokereiden kausi katkesi Bluesin tavoin välierissä, kun joukkue hävisi JYPille voitoin 1-4. Joukkueet ovat kohdanneet kerran aikaisemmin pronssiottelussa. Tuolloin helsinkiläisjoukkue kuritti Bluesia rumin lukemin. Toisen kerran Blues hävisi pronssiottelussa KalPalle. Kolmas kertaa toden sanoo ja tänään espoolaisryhmän ainoa tavoite on päättää kausi voittoon ja seuran ensimmäiseen pronssimitaliin.


 


Ottelu pelataan tänään Hartwall Areenalla kello 18.30.


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1388/otteluennakko-jokerit-_-blues
<![CDATA[Blues illan kokoonpano]]> Wed, 18 Apr 2012 13:35:00 +0300 Blues tänään:

Maalivahti:
32 Antti Ore

Varalla:
35 Patrick Galbraith

1. kenttä:
15 Miro Aaltonen
10 Joakim Eriksson
51 Mika Hannula
7 Harri Ilvonen
8 Ville Varakas

2. kenttä:
61 Tommi Huhtala
46 Teemu Ramstedt
17 Kristian Kuusela
2 Oskari Korpikari "A"
6 Mikael Kurki

3. kenttä:
40 Tomi Sallinen "A"
71 Matti Järvinen
85 Toni Kähkönen "C"
3 Ari Vallin
9 Dale Clarke

4. kenttä:
19 Roope Talaja
36 Joni Töykkälä
12 Jari Sailio

Loukkaantuneita: Jani Hakanpää, Petri Koivisto, Petri Lammassaari, Camilo Miettinen

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1387/blues-illan-kokoonpano
<![CDATA[Blues pronssiotteluun]]> Thu, 12 Apr 2012 00:35:00 +0300

PELICANS-BLUES 2-1

Pelicansilla oli keskiviikkona kotihallissaan mahdollisuus napata itselleen finaalipaikka, kun välieräsarja oli katkolla. Vähämaaliseksi jääneen ottelun voittikin lopulta lahtelaisjoukkue, joka eteni ensimmäistä kertaa historiassaan SM-liigan finaaleihin asti. Bluesin taistelu ei riittänyt, ja espoolaisjoukkue pelaa tänä keväänä huikean pudotuspeliurakan päätteeksi pronssista.

Ottelun alkutahdit löi välieräsarjalle tuttuun tyyliin lahtelaisjoukkue, kun Joonas Järvinen vei ensimmäisen erän alkupuolella Pelicansin johtoon. Toisessa erässä lahtelaiset karkasivat kahden maalin johtoon, asialla jälleen Järvinen, tällä kertaa ylivoimalla. Erän puolivälin paikkeilla Blues tuli maalin päähän, kun taitava Juuso Ikonen taiteili rangaistuslaukauksen Joonas Kuuselan selän taakse.

Ottelussa vihellettiin melko vähän rangaistuksia, eikä maalejakaan nähty enää toisen erän jälkeen. Blues ei siis onnistunut tasoittamaan ottelua, joten Pelicans nappasi voiton ja samalla itselleen finaalipaikan. Välieräsarja päättyi lopulta lahtelaisten hyväksi 4-1.

Bluesin urakka ei kuitenkaan ole vielä ohi, sillä joukkue pelaa pronssiottelun Jokereita vastaan. Jo tässä vaiheessa voi todeta, että espoolaisilla oli jälleen huikea kevät, ja joukkue teki hienon työn noustessaan runkosarjan kahdeksannelta sijalta neljän parhaan joukkoon. Kotipelejä Espoossa ei tänä keväänä enää pelata, sillä pronssimitalien kohtalo ratkaistaan Jokereiden kotiareenalla.



]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1383/blues-pronssiotteluun
<![CDATA[Blues kokoonpano]]> Wed, 11 Apr 2012 16:37:00 +0300

Blues tänään:

Maalivahti:
32 Antti Ore

Varalla:
35 Patrick Galbraith

1. kenttä:
15 Miro Aaltonen
10 Joakim Eriksson
51 Mika Hannula
7 Harri Ilvonen
8 Ville Varakas "A"

2. kenttä:
85 Toni Kähkönen "C"
46 Teemu Ramstedt
16 Juuso Ikonen
2 Oskari Korpikari
6 Mikael Kurki

3. kenttä:
61 Tommi Huhtala
71 Matti Järvinen
17 Kristian Kuusela
3 Ari Vallin
9 Dale Clarke

4. kenttä:
19 Roope Talaja
36 Joni Töykkälä "A"
12 Jari Sailio

Loukkaantuneita: Jani Hakanpää, Petri Koivisto, Petri Lammassaari, Camilo Miettinen, Tomi Sallinen


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1382/blues-kokoonpano
<![CDATA[Otteluennakko Pelicans-Blues]]> Wed, 11 Apr 2012 09:36:00 +0300


Tilliliha ei katkea



Blues tarvitsee voiton elääkseen. Mutta espoolaiset elävätkin voitoista ja nauttivat äärimmäisistä playoff -haasteista. Sitkeäksi tillilihaksikin on spartalaisia verrattu.  Pelicans johtaa välieräsarjaa voitoin 3-1 ja jatkoon tarvitaan neljä voittoa.



Maanantaina kotihallissa pelattu ottelu päättyi rikkaiden vaiheiden jälkeen Pelicansille lukemin 4-6. Hieman kyseenalaisin tuomioin jaetut jäähyt ja Bluesin uneliaisuus omassa päässä maksoivat lopulta voiton, vaikka Barona Areenalla nähtiinkin huikea kolmas erä ja loppukiri.



Mika Hannula on ollut eliittiä playoffeissa. Ruotsalaishyökkääjä löytyy pudotuspelien pistepörssin toiselta sijalta tehoin 5+7. Maanantai-ilta huipentui miehen hattutemppuun. Edellinen ottelu tarjosi myös espoolaisittain hyvää ylivoimaa, kun joukkue onnistui peräti kolmesti.



Espoon ylpeys on kovan paikan edessä kun joukkue matkaa Lahteen, jossa ottelusarja voi mennä poikki. Spartalaisuus ja periksiantamattomuus on kuitenkin Espoo Bluesin sielu, kaiken pelikirjan ja harjoittelun takana. Se intohimon liekki, joka tässä historiaa useaan otteeseen kirjoittaneessa joukkueessa palaa, ei sammu. Tämä joukkue ei anna periksi. ikinä.



Ottelu pelataan Lahdessa tänään 11.4 klo 18.30. Bluesin voitto tarkoittaisi, että huomenna 12.4 pelataan Barona Areenalla klo 18.30, tervetuloa!




]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1381/otteluennakko-pelicans_blues
<![CDATA[Maalijuhla päättyi Pelicansin voittoon]]> Tue, 10 Apr 2012 10:09:00 +0300 Vauhdikas, maalirikas ja kuumakin ottelu päättyi lahtelaisten 4-6 voiottoon. Bluesin turmioksi koitui huono toinen erä, eikä edes Mika Hannulan hattutemppu riittänyt pelastamaan isäntiä.


 


Tasaisessa ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti vieraiden Justin Hodgman, mutta tasoitus nähtiin vielä samassa erässä tänään vahvasti pelanneen Matti Järvisen toimesta. Avauserässä olivat Bluesin Antti Ore ja Pelicansin Joonas Kuusela molemmat varsin työllistettyjä maaleillansa, mutta enempää ei maaleja nähty.


 


Toisessa erässä maaliverkko heilui, mutta kotijopukkueen kannalta enimmäkseen väärässä päässä. Vieraat pääsivät karkaamaan jo kolmen maalin johtoon ja maaleista kaksi ensimmäistä tehtiin miesylivoimalla. Kotijoukkueen vinkkelistä varsinkin Ville Varakkaan 2+2-tuomiossa oli puolet liikaa, mutta minkäs teet. Kun vielä kaiken lisäksi maalivahti Ore oli torjunnoissaan epäonnekas, pääsivät vieraat melkoiselle karkumatkalle. Blues vaihtoi maaliin Pateick Galbraithin ja aloitti takaa-ajon. Vain neljä sekuntia ennen erän loppua Mika Hannula teki ensimmäisen illan kolmesta ylivoimamaalistaan. Pelicansin iltaa synkensi taklaustilanteessa tapahtunut Jan Latvalan loukkaantuminen. Latvala joutui jättämään pelin kesken. Kolmanteen erään lähdettiin 2-4 lukemissa.


 


Päätöserän ensimmäisen maalin teki espoolaisille tuttu mies, Arttu Luttinen. Lahteen täksi kaudeksi siirtynyt Luttinen venytti kaulan jälleen kolmeen maaliin. Mutta Blues ei luovuta, ikinä. Isäntien illan hahmo Hannula iski vielä kaksi maalia ylivoimalla ja paikkoja tasoitukseenkin oli runsaasti. Bluesin otettua maalivahdin vaihtoon sai Pelicans kuitenkin riistettyä kiekon ja Radek Smolenak iski tyhjään maaliin vieraiden kuudennen maalin.


 


Valmentajien vinkkelistä ottelu oli varsin erilainen kuin oli suunniteltu. Näin runsasmaalinen ottelu tässä vaiheessa kevättä on melkoinen harvinaisuus. Pelit jatkuvat keskiviikkona Lahdessa, eikä mikään ole vielä ratkennut. Ottelun parhaimmistoon kuulunut Matti Järvinen povasi taiston tauottua, että Bluesin pelit jatkuvat tänä keväänä vielä pitkään.


juha.tuomarla@espooblues.net


http://juho.smugmug.com/Sports/Hockey/Blues-Pelicans-942012/22360277_MrPgsm


Kuvatt Juho Ranta

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1380/maalijuhla-paattyi-pelicansin-voittoon
<![CDATA[Blues illan kokoonpano]]> Mon, 09 Apr 2012 12:08:00 +0300 Blues tänään:

Maalivahti:
32 Antti Ore

Varalla:
35 Patrick Galbraith

1. kenttä:
19 Roope Talaja
10 Joakim Eriksson
51 Mika Hannula
7 Harri Ilvonen
8 Ville Varakas "A"

2. kenttä:
61 Tommi Huhtala
46 Teemu Ramstedt
16 Juuso Ikonen
2 Oskari Korpikari
5 Joonas Valkonen

3. kenttä:
85 Toni Kähkönen "C"
71 Matti Järvinen
17 Kristian Kuusela
3 Ari Vallin
6 Mikael Kurki

4. kenttä:
21 Valtteri Virkkunen
36 Joni Töykkälä "A"
15 Miro Aaltonen

Loukkaantuneita: Dale Clarke, Jani Hakanpää, Petri Koivisto, Petri Lammassaari, Camilo Miettinen, Jari Sailio, Tomi Sallinen

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1379/blues-illan-kokoonpano
<![CDATA[Otteluennakko Blues-Pelicans]]> Mon, 09 Apr 2012 12:05:00 +0300


Neljäs kohtaaminen



Blues nipisti lauantaina tiukan puolustamisen ja hyvän maalivahtipelin avulla voiton Lahdesta jatkoajalla 2-1 Bluesin maaleista vastasivat Tommi Huhtala ja Juuso Ikonen. Voitto oli tärkeä, sillä nyt espoolaisjoukkueella on mahdollisuus tasoittaa otteluvoitot kotonaan 2-2:een.



Blues tukki lauantaina hyvin maalin edustan, eikä keskustassa annettu liikaa tilaa vastustajalle. Puolestaan tehokas viimeistely ja Antti Oren maagiset otteet maalilla saattelivat espoolaiset voitokkaana kotimatkalle. Blues-pelaajien liike vaihteli aiemmassa ottelussa. Ensimmäisessä erässä Blues oli täysin vastaantulija. Tämä varmasti johtui osittain suurista jäähymääristä. Muutoin yritystä riitti. Huhut väsymyksestä voidaan varmasti unohtaa, sillä näitä pelejä varten pelaajat harjoittelevat läpi kauden.



Maanantai-illan kamppailusta on luvassa todella tiukkaa ja jatkoajalle päätyminenkään ei olisi yllätys. Blues on jatkoajalla ollut huikea, ja se rikkoi jälleen ennätyksiä voittamalla pudotuspeleissä seitsemännen kerran peräkkäin jatkoajalla. Yhtä moneen voittoon ei muu seura ole pystynyt. Maalipaikoista kummallakaan joukkueella ei ole ollut pulaa, joten maalivahtipelikin nousee arvoonsa. Ottelu alkaa Barona Areenalla klo 18.30, tervetuloa!



Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 12.4 klo 18.30. Tervetuloa!








]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1378/otteluennakko-blues_pelicans
<![CDATA[Blues haki voiton Lahdesta]]> Sat, 07 Apr 2012 20:20:00 +0300 PELICANS-BLUES 1-2 JA

Ennen lauantaita Pelicans johti välieräsarjaa Bluesia vastaan voitoin 2-0. Lauantaina kolmas ottelu pelattiin Lahdessa, ja jatkoerään asti venyneen kamppailun vei lopulta nimiinsä vierasjoukkue Blues. Ottelusarja kaventui siis lukemiin 2-1, ja maanantaina espoolaisilla on paikka pistää sarja tasoihin kotiyleisön edessä.

Ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty. Teemu Ramstedt joutui erän alkupuolella toivottua aiemmin suihkuun, kun tuomarit heittivät hyökkääjän ulos korkeasta mailasta. Pelicans ei onnistunut viiden minuutin ylivoimaansa kuitenkaan hyödyntämään.

Toisessa erässä Ryan Lasch vei lahtelaiset johtoon. Blues tuli tasoihin kuitenkin vielä samassa erässä, kun Tommi Huhtala tasoitti ylivoimalla. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla syntynyt, viimeinen erä oli tasaista ja tarkkaa peliä.

Jatkoerässä molemmat joukkueet pääsivät vuorollaan pelaamaan ylivoimaa, kotijoukkue jopa kahdesti, mutta erikoistilanteiden aikana maaliverkot eivät heiluneet. Lopulta ratkaisijaksi nousi hienosti vastuuta miesten peleissä kantava 17-vuotias Juuso Ikonen, ja kolmas välieräottelu päättyi espoolaisten juhliin.

Pelicans oli ottelussa hyvä, mutta Blues jaksoi taistella ja venyi juuri oikeassa paikassa. Espoolaisten maalilla Antti Ore oli erinomainen ja torjui voiton Bluesille. Välierien neljäs kamppailu käydään maanantaina Espoossa klo 18:30. Tervetuloa kannustamaan espoolaiset voittoon!

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1377/blues-haki-voiton-lahdesta
<![CDATA[Blues illan kokoonpano]]> Sat, 07 Apr 2012 14:02:00 +0300
Blues tänään:



Maalivahti:

32 Antti Ore



Varalla:

35 Patrick Galbraith



1. kenttä:

15 Miro Aaltonen

10 Joakim Eriksson

51 Mika Hannula

7 Harri Ilvonen

8 Ville Varakas "A"



2. kenttä:

61 Tommi Huhtala

46 Teemu Ramstedt

16 Juuso Ikonen

6 Mikael Kurki

9 Dale Clarke



3. kenttä:

85 Toni Kähkönen "C"

71 Matti Järvinen

17 Kristian Kuusela

3 Ari Vallin

5 Joonas Valkonen



4. kenttä:

19 Roope Talaja

36 Joni Töykkälä "A"

21 Valtteri Virkkunen



Loukkaantuneita: Jani Hakanpää, Petri Koivisto, Oskari Korpikari, Petri Lammassaari, Camilo Miettinen, Jari Sailio, Tomi Sallinen


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1376/blues-illan-kokoonpano
<![CDATA[Otteluennakko Pelicans-Blues]]> Sat, 07 Apr 2012 10:59:00 +0300

Ryöstöretki Lahteen



Espoo Blues lähtee metsästämään avausvoittoaan välierissä Lahden Pelicansia vastaan. Pussileuat ovat voittaneet kaksi ensimmästä kohtaamista. Ensimmäinen ottelu päättyi Lahdessa 5-3 ja toinen 3-1 Espoossa Pelicansin eduksi.



Espoolaisten puolustukselle on ajoittain tullut merkkausvirheitä ja maalinteko ei ole ollut aivan terävimmillään. Terävyys ja huolellisuus pelaamisessa antavat Bluesille varmasti mahdollisuuden pelata voitosta.



Bluesilla on ollut hieman vaikuksia saada tervettä kokoonpanoa kasaan. Etenkin puolustuksessa on vajausta, sillä torstaina Ari Vallin ei pelannut ja A-junioreista nostettiin debyyttiinsä 17-vuotias puolustaja Niklas Tikkinen.



Ottelusarja on täysin auki, mutta Bluesin on pian kuitenkin avattava voittotili. Tänään siihen on jälleen mahdollisuus. Ottelu alkaa Lahdessa klo 17.00. Seuraava kotiottelu pelataan maanantaina 9.4 Barona Areenalla klo 18.30. Tervetuloa!


]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1375/otteluennakko-pelicans_blues
<![CDATA[Pelicans vei toisenkin välieräpelin]]> Thu, 05 Apr 2012 22:19:00 +0300 BLUES-PELICANS 1-3

Keskiviikkona Lahdessa alkaneet välierät jatkuivat heti torstaina Espoossa. Ensimmäisen ottelun nimiinsä vienyt Pelicans oli vahvempi myös toisessa ottelussa, eikä Bluesin taistelu riittänyt voittoon. Pelicans johtaa nyt välieräsarjaa 2-0.

Vierasjoukkue teki ensimmäisen maalinsa avauserän alkupuoliskolla. Vapaaksi unohtunut Max Wärn pääsi nostamaan kiekon läheltä maaliin ohi Antti Oren. Loput Pelicansin maalit syntyivät jäähyjen sävyttämässä toisessa erässä, kun ensin heti erän alkuun Arttu Luttinen pääsi lähietäisyydeltä toimittamaan kiekon reppuun, ja myöhemmin ylivoimalla Radek Smolenak toimitti kiekon espoolaisten maaliin.

Bluesin taistelu ei viimeisessä erässä riittänyt vierasjoukkueen saavuttamiseen, mutta maalin espoolaisjoukkue sai aikaiseksi. Tommi Huhtala laukoi tarkasti Teemu Ramstedtin syötöstä kiekon ohi Joonas Kuuselan. Toisena syöttäjänä paluun kokoonpanoon tehnyt Ari Vallin.

Kotijoukkue pyöritti hurjasti viime minuuteilla ilman maalivahtia, mutta kiekko ei vain löytänyt tietään Kuuselan vartioimaan maaliin. Pelicans puolusti läpi ottelun hyvin tarkasti, ja Bluesilla oli vaikeuksia päästä kunnon tekopaikoille. Espoolaisille sattui ajoittain ikäviä virheitä, mutta Ore oli kotijoukkueen maalilla jälleen vakuuttava.

Hyvää taistelua ottelun lopussa esittänyt espoolaisryhmä saa nyt huilata yhden päivän. Välieriä jatketaan lauantaina, kun sarjan kolmas ottelu kamppaillaan Lahdessa. Espoossa pelataan jälleen maanantaina 9.4., tervetuloa Barona Areenalle kannustamaan Blues voittoon!



http://juho.smugmug.com/Sports/Hockey/Blues-Pelicans-542012/22292393_FJH9Hk
Kuvat Juho Ranta

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1374/pelicans-vei-toisenkin-valierapelin
<![CDATA[Blues kokoonpano]]> Thu, 05 Apr 2012 13:29:00 +0300 Blues tänään:

Maalivahti:
32 Antti Ore

Varalla:
35 Patrick Galbraith

1. kenttä:
15 Miro Aaltonen
10 Joakim Eriksson
51 Mika Hannula
7 Harri Ilvonen
8 Ville Varakas

2. kenttä:
85 Toni Kähkönen "C"
46 Teemu Ramstedt
44 Niklas Tikkinen
9 Dale Clarke

3. kenttä:
61 Tommi Huhtala
40 Tomi Sallinen "A"
17 Kristian Kuusela
6 Mikael Kurki
5 Joonas Valkonen

4. kenttä:
19 Roope Talaja
36 Joni Töykkälä "A"
13 Tomi Ståhlhammar

Loukkaantuneita: Jani Hakanpää, Petri Koivisto, Oskari Korpikari, Petri Lammassaari, Camilo Miettinen, Jari Sailio, Ari Vallin

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1373/blues-kokoonpano
<![CDATA[Pelicansille ensimmäinen voitto]]> Wed, 04 Apr 2012 22:41:00 +0300

PELICANS-BLUES 5-3

Ensimmäinen Bluesin ja Pelicansin välinen välieräottelu pelattiin keskiviikkona Lahdessa. Ensimmäisessä erässä tehtiin yhteensä viisi maalia. Vauhdikkaassa ottelussa voiton vei lopulta kotijoukkue Pelicans lukemin 5-3.

Kun ottelua oli pelattu vasta kaksi minuuttia, olivat molemmat joukkueet onnistuneet maalinteossa kerran. Kotijoukkueen vei ensin johtoon ylivoimalla Ryan Lasch, mutta Joni Töykkälä toi espoolaiset pian tasoihin Harri Ilvosen syötöstä. Pelicans karkasi kuitenkin jo kahden maalin johtoon, kun ensin onnistui Teemu Rinkinen ja sitten jälleen Lasch.

Lahtelaisten kolmannen osuman jälkeen Blues vaihtoi Antti Oren tilalle maalille Patrick Galbraithin. Ensimmäisen erän lopussa espoolaiset tulivat vielä maalin päähän, kun Joakim Eriksson kavensi Miro Aaltosen ja Mika Hannulan syötöistä.

Pelicans vaihtoi ensimmäisen erän jälkeen maalivahtia. Lahtelaisten ykköstorjuja Niko Hovinen ei voinut loukkaantumisen takia enää jatkaa, joten maalille luisteli Joonas Kuusela. Pelicansin peli muuttui selvästi puolustusvoittoisemmaksi toisesta erästä lähtien, Blues sai painetta lahtelaisten päätyyn, mutta hyville tekopaikoille oli vahvan puolustuksen läpi vaikea päästä.

Kolmannessa erässä Pelicans karkasi lopullisesti. Ensin Arttu Luttinen onnistui kahden miehen ylivoimalla, ja hieman myöhemmin Tero Koskiranta venytti kotijoukkueen johdon jo kolmeen maaliin. Viimeisellä minuutilla Kristian Kuusela teki Bluesille vielä ylivoimalla illan kolmannen maalin, Erikssonin syötöstä.

Blues yritti vielä maalintekoa loppuhetket ilman maalivahtia, mutta lukemat eivät enää muuttuneet. Ottelu oli kokonaisuudessaan tasainen, ja heti torstaina 5.4. Bluesilla on mahdollisuus tasoittaa ottelusarja, kun Barona Areenalla pelataan. Ottelu alkaa kello 18.30, tervetuloa!



]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1372/pelicansille-ensimmainen-voitto
<![CDATA[Blues illan kokoonpano]]> Wed, 04 Apr 2012 13:28:00 +0300 Blues tänään:

Maalivahti:
32 Antti Ore

Varalla:
35 Patrick Galbraith

1. kenttä:
15 Miro Aaltonen
10 Joakim Eriksson
51 Mika Hannula
7 Harri Ilvonen
8 Ville Varakas

2. kenttä:
85 Toni Kähkönen "C"
46 Teemu Ramstedt
16 Juuso Ikonen
2 Oskari Korpikari "A"
5 Joonas Valkonen

3. kenttä:
61 Tommi Huhtala
40 Tomi Sallinen "A"
17 Kristian Kuusela
6 Mikael Kurki
9 Dale Clarke

4. kenttä:
19 Roope Talaja
36 Joni Töykkälä
21 Valtteri Virkkunen

Loukkaantuneita: Jani Hakanpää, Petri Koivisto, Petri Lammassaari, Camilo Miettinen, Jari Sailio, Ari Vallin

]]>
http://www.blues.fi/uutishuone/uutiset/1371/blues-illan-kokoonpano